"Etiäinen on kansanuskomusten mukaan ihmisen kuvajainen, joka kulkee hänen edellään, ja tekee tai on tekevinään edellä samoja asioita mitä ihminen myöhemmin oikeasti tekee. Etiäiseksi voidaan kutsua myös kokemusta tällaisen "olennon" kohtaamisesta. Etiäinen voi kuulua, joskus näkyäkin.
Ihmiset saattavat kuulla esimerkiksi perheenjäsenensä kävelevän pihaan, avaavan oven, jopa nähdä tämän hahmon tai varjon, kunnes huomaavat, ettei tämä todellisuudessa vielä tullutkaan. Pian perheenjäsen kuitenkin tulee ja toistaa saman kuin etiäisensä." -Wikipedia
Etiäiset luokitellaan kansanuskomukseksi. Minulle etäiset ovat kuitenkin arkipäivää, pieniä enteitä tulevista tapahtumista. Puhelinsoittoja, käyntejä, sananvalintoja. Hyvin usein saan tuntemuksen, että joku läheinen on soittamassa minulle ja muutaman minuutin sisään puhelin soi. Päähäni saattaa ilmestyä lause, jonka kanssaseuralainen hetken kuluttua lausuu. Kaikki tämä tapahtuu intuition toimesta, aistini ollessa herkimmillään.
En muista koska näin ensimmäsen etiäiseni, mutta muistan kyllä voimakkaimmat etiäiset vuosien varrelta. Voimakkain ja samalla järisyttävin etiäinen oli kahden polkupyöräilijän hahmon yht'äkkinen näkeminen mielessäni, kun ajoimme isäni ja veljieni kanssa mutkikkaalla soratiellä. Olimme olleet uimassa ja isäni ajoi hurjaa vauhtia kapealla tiellä. Tienvarret olivat täynnä rehottavaa kasvillisuutta, puskia ja kukkia ja mutkikas tie oli suhteellisen vaarallinen ajettavaksi hurjalla nopeudella.
Jostain kumman syystä olin saanut istuutua etupenkille (tappelimme siitä veljieni kanssa useasti). Siinä ajaessamme sain voimakkaan tunteen ja näyn kahdesta polkupyöräilijästä keskellä tietä. Sanoin isälleni, että hänen tulisi ajaa hitaammin, koska emme voi olla varmoja tulisiko toinen auto vastaan tai voisiko tiellä olla joku. Isä hidasti vauhtiaan ja muutaman mutkan takaa paljastui kaksi näkyni mukaista polkupyöräilijää KESKELLÄ TIETÄ.
Mikäli vauhtia olisi ollut edelleen hurjasti, olisimme saattaneet ajaa heidän päälleen. Ja ei, tiheän kasvillisuuden ja välimatkan vuoksi en olisi voinut nähdä pyöräilijöitä etukäteen. Minulle tuli vain se TUNNE ja NÄKY. Siitä päivästä lähtien olen pyrkinyt kuuntelemaan intuitiotani aina, kun saan tunteen tai näyn.
Voinko siis todistaa väitteeni oikeaksi? Ehkä. En tiedä. En saa etiäisiä aikaan tahtoessani. Saan etiäisiä sattumanvaraisesti. Olen pyrkinyt nykyään sanomaan, mikäli seuralaiseni sanoo jotain, jonka tiesin etukäteen hänen sanovan, mutta se ei ole riittävä todiste skeptikoille, että etiäisetolisivat totta.
Etiäiset kulkevat suvussani. En ole ainoa enkä toivottavasti viimeinenkään, jonka intuitio on näin vahva.
Ja vaikkei etiäisiä voikkaan todistaa tieteellisesti, ei se tarkoita etteikö niitä voisi saada ja etteivätkö ne voisi olla totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti