Kansanusko tarkoittaa kansanperinteessä ilmeneviä käsityksiä yliluonnollisesta: taiat, enteet, tarinat, legendat ja muut vastaavat.
Aasainusko
(ásatrú, asatro) on uuspakanallinen uskonto, joka pyrkii elvyttämään Skandinaviassa viikinkiajalla vallinneen skandinaavisen uskonnon. Ásatrùssa ei ole varsinaista kirjaa, jota noudatettaisiin tarkasti. Tärkein kirjallinen materiaali on kuitenkin Edda-runot, joihin sisältyy mm. jumalrunoja. Runoissa on joitakin elämänohjeita, joita ásatrún harjoittajat noudattavat. Mitään tarkkoja elämänohjeita ei kuitenkaan ole ja elämänohjeet ovat usein hyvin yksilöllisiä. Elämänarvoja, joita pidetään Edda-runoissa tärkeinä, ovat kunnia, viisaus, rehellisyys, omatoimisuus sekä kohtuullisuus.
Aasainusko on uskonnoltaan polyteistinen. Se sisältää monta jumalaa sekä jumalatarta. Myytit ovat tarinoita jumalista, mutta monissa muissakin luonnonuskonnoissa, niitä ei oteta kirjaimellisesti historiallisina kertomuksista jumalolennoista. Kuten kymmenissä muissakin maailman uskonnoissa, tärkeintä on löytää yhteyden tunne näihin jumaliin luonnon kautta. Aasainuskossa luonto on tärkeä ja sitä kunnioitetaan. Jumalsuhde on sekä kaksipuolinen että tasa-arvoinen. Jumalat nähdään enemmänkin ystävinä, ei palvonnan kohteina.
Blót on seremonia, jossa kokoonnutaan yhteen uhraamaan jumalille sekä juhlimaan. Uhraus ei ole yksipuolista, vaan sillä halutaan usein vastalahja jumalilta. Tärkeimmät ajankohdat ovat keskikesä ja -talvi.
Šamanismi
(rinnakkainen muoto samanismi) tarkoittaa uskonnollista kulttuuria, jossa šamaanilla on keskeinen osa. Šamaani on yhteisön jäsen, jolla uskotaan olevan erityisiä yliluonnollisia taitoja. Šamaani on usein parantaja ja ennustaja, hän neuvoo monenlaisissa ongelmissa ja toimii yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisten välillä.
Šamanismiin liittyy usein muuttuneiden tajunnantilojen käyttö yhteytenä henkimaailmaan. Joskus henkimaailmaan pyrittiin myös unessa. Transsitilaa haettiin muun muassa huumaavilla aineilla, rytmikkäällä musiikilla ja laululla, toistuvilla tanssiliikkeillä ja muilla toistuvilla rituaaleilla.
Lähes kaikilla maapallon pohjoisilla alueilla, havumetsävyöhykkeestä arktisiin alueisiin, on harjoitettu šamanismia. Šamanismia tunnetaan Euraasiassa Skandinaviasta Tyynellemerelle ja Japaniin, Pohjois-Amerikassa intiaanien keskuudessa ja eskimoiden keskuudessa Pohjois-Amerikassa ja Grönlannissa. Sana šamaani on peräisin Siperian evenkeiltä. Suomalaisten tai laajemmin itämerensuomalaisten keskuudesta ei tunneta varsinaiselle pohjoiselle šamanismille suoraan verrannollisia ilmiöitä – kylläkin sellaisten mahdollisia jäänteitä.
Wicca
on 1940–1960-lukujen aikana Isossa-Britanniassa syntynyt uuspakanallinen uskonto. Sen perustajana voidaan pitää Gerald Gardneria, joka kokosi aineistoa eri lähteistä sekä muokkasi opillisen ja rituaalisen perustan uskonnolle. Wicca edustaa osittain feminististä ajattelua. Toisinaan wiccasta on käytetty myös nimityksiä noituus ja uusnoituus. Kaikki noidat eivät ole wiccoja, ja kaikki wiccat eivät halua itseään nimitettävän noidiksi.
Traditionaalinen wicca korostaa vuorovaikutusta sekä maskuliinisten että feminiinisten jumaluuksien kanssa. Sen sijaan eklektinen wicca korostaa usein feminiinistä jumalatarta. Toinen oppi on jumaluuden läsnäolo kaikessa elävässä. Jumala saatetaan yhdistää metsään, villieläimiin ja aurinkoon: nimityksiä ovat esimerkiksi Metsän Herra, Sarvipää ja aurinkopoika. Jumalatar yhdistetään maahan ja hedelmällisyyteen (Äiti maa) tai kuuhun ja veteen: sisäiseen näkemykseen ja henkiseen luovuuteen. Jumaluuksista voidaan myös käyttää eri alueiden mytologioiden mukaisia nimiä.
Wiccoille kuu ja sen vaiheet ovat jumalattaren ja hänen vaihtelevan ilmenemisensä tunnuksia. Maa on vertauskuva pysyvälle jumalattarelle, kaikkeuden ja elämän perustalle. Uusi ja kasvava kuu on neidon vertauskuva, täysikuu äidin sekä pienenevä ja pimeä kuu vanhan naisen. Kuun vaiheet voidaan myös jakaa viiteen, jolloin uusi kuu symboloi neitsyttä, kasvava kuu rakastajatarta, täysikuu äitiä, pienenevä kuu isoäitiä ja pimeä kuu akkaa tai isoäidin äitiä.
Uuspakanuudessa katsotaan, että pyhän ja maallisen, henkisen ja aineellisen välillä ei ole eroa. Maailma on kokonaisuudessaan pyhä. Elämän pyhyys ja jumalien läsnäolo ilmenee juuri luonnossa. Nykyiset uuspakanuusliikeet ovat rajat ylittäviä ja maailmanlaajuisia. Uskontoa harjoitetaan osana nykyaikaista elämäntapaa, mutta samalla ne ovat vastareaktio ihmisten irtautumiselle luonnosta. Uuspakanuus liittää itsensä luontoon ja puhuu itsestään luonnonuskontona. Uuspakanauskonnot keskittyvät kokemukseen ja rituaaleihin. Sen sijaan perinteisillä uskonopeilla on vähemmän merkitystä.
Wiccan keskeinen moraalinen ohjenuora on niin sanottu Wiccan Rede. Sen tunnetuin yksittäinen lause on ”tee mitä haluat, kunhan et vahingoita”. Toinen redessä esiintyvä ajatus on, että jokaisen teon uskotaan palaavan tekijälleen kolminkertaisena.
