Tietoja minusta

Uskontotiede

Uskonnon tutkiminen
Kaikilla ihmisillä on maailmankatsomus. Se ohjaa ihmisen toimintaa, joten se ei suinkaan ole yhdentekevä. Maailmankatsomuksia ovat uskonnot ja ideologiat.

Uskontoja tutkivaa tiedettä kutsutaan uskontotieteeksi.

Uskontotiede
  • on puolueeton tieteenala
  • tutkii kaikkia uskontoja ja uskonnollisia ilmiöitä
  • käyttää apunaan eri tieteenalojen menetelmiä ja tutkimustuloksia
  • etsii selityksiä erilaisille uskonnollisille käyttäytymistavoille ja ilmiöille

Uskontojen vertailu on olennainen osa uskontotiedettä.

Uskontotiede eroaa teologiasta siinä, että uskontotiede tutkii kaikkia uskontoja ikään kuin "ulkoapäin" ottamatta kantaa uskonnon totuusarvoihin. Teologia sen sijaan tutkii yleensä vain yhtä uskontoa tavallaan "sisältäpäin" ja myös ottaen kantaa opillisiin väitteisiin. Teologialla tarkoitetaan useimmiten kristillisen kirkon opillisista tutkimusta, mutta myös juutalaisesta ja islamilaisesta teologiasta voidaan puhua.

Uskontotiede ja teologia:

Uskontotieteen tutkimusalat Teologian tutkimusalat
USKONTOHISTORIA
•  tutkii uskontojen syntyä ja kehitystä
•  apuna mm. arkeologia ja kielitiede
EKSEGETIIKKA
• Raamatun tutkimus ja selitysoppi
• Raamatun synty, sisältö ja tulkinnat
• apuna esim. kielitieteen, kirjallisuuden ja arkeologian menetelmät
USKONTOPSYKOLOGIA
•  tutkii yksilön uskonnollisia kokemuksia, käsityksiä ja käyttäytymistä, esim. eri ikävaiheissa
KIRKKOHISTORIA
• kristillisten kirkkojen synty ja kehitys
• kirkkojen asema ja vaikutus yhteiskunnassa ja kulttuurissa
• kirjalliset lähteet, rakennukset ja taideteokset
USKONTOSOSIOLOGIA
•  tutkii uskonnon ja yhteiskunnan välisiä suhteita
•  uskonnon vaikutus ryhmässä
SYSTEMAATTINEN TEOLOGIA
•  käsittelee kristillistä oppia ja ajattelua, filosofiaa, etiikkaa, ja ekumeniikkaa
USKONTOFENOMENOLOGIA
• vertaillaan erilaisia uskonnollisia ilmiöitä, uskontojen samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia
KÄYTÄNNÖLLINEN TEOLOGIA
•  tutkii kirkkojen toimintaa ja merkitystä yhteiskunnassa
•  esim. jumalanpalvelus, diakonia, julistus
USKONTOANTROPOLOGIA
(anthropos kreik. =ihminen)
• tutkii uskonnollisen ihmisen käyttäytymistä ja uskomuksia
• havainnoi erityisesti varhaiskantaisten kulttuurien uskonnollisia rituaaleja

Lähde: Etälukio