Alan johtaviin tutkijoihin lukeutuva Michael Harner yhdistää tässä uraauurtavassa teoksessa uskomattoman määrän shamanistista tietoa syvään, omakohtaiseen kokemukseensa ja näkemykseensä siitä, mitä shamaanin työ on.
Shamanismi on ikivanha perinne, joka pyrkii huolehtimaan toisten ihmisten hyvinvoinnista, kasvattamaan ihmisen omia henkisiä ja fyysisiä voimavaroja sekä laajentamaan tietoisuutta niin sisäisestä kuin ulkoisestakin maailmasta. Lisäksi shamanismi voi olla kokonaisvaltainen elämys, jossa ihminen löytää uudestaan yhteyden itseensä ja luontoon.
Tämä kirja pyrkii ennen kaikkea olemaan terveyteen ja parantamiseen liittyvien shamanististen menetelmien käsikirja. Menetelmien tavoitteena on ihmisen oman hyvinvoinnin ja terveyden kohentaminen sekä toisten auttaminen. Kirja sisältää kaikki perusasiat, jotka shamaaniksi aikova tarvitsee.
Kirja on ollut erittäin mielenkiintoinen ja se on raottanut verhoa shamanismin saloihin. Täytyy myöntää, että mielikuvani shamanismista on ollut täysin väärä. Sana shamaani on peräisin Siperian tunguusien kielestä, ja antropologit ovat alkaneet käyttää sitä yleisesti hyvin erilaisissa ei-länsimaisissa kulttuureissa asuvista henkilöistä, joita nimitettiin aiemmin noidiksi, noitatohtoreiksi, poppamiehiksi, velhoiksi, mustan magian harjoittajiksi, tietäjiksi ja näkijöiksi. Shamaani on mies tai nainen, joka siirtyy halutessaan muuttuneeseen tietoisuuden tilaan päästäkseen yhteyteen tavallisesti kätketyn todellisuuden kanssa ja hyödyntääkseen sitä; nähdäkseen ja kokeakseen asioita, jotka muuten tuntuisivat mahdottomilta.
Shamanismin peruskäsityksen mukaan ihmiset ja eläimet ovat yhteydessä toisiinsa. Toimiakseen shamaani tarvitsee suojelushengen, mutta se, että jollakulla on suojelushenki, ei tee ihmisestä automaattisesti shamaania. Suojelushenki on usein voimaeläin eli henkiolento, joka suojelee ja palvelee shamaania, mutta josta lisäksi tulee hänelle toinen identiteetti tai minä. Shamaani tarvitsee suojelushenkeään käyttääkseen epätavallisia voimiaan muuttuneessa todellisuudessa. Suojelushenkensä osalta tavallinen ihminen ja shamaani eroavat toisistaan lähinnä siten, että shamaani käyttää suojelushenkeään aktiivisesti hyväkseen muuttuneessa tietoisuuden tilassa. Hän tapaa suojelushenkensä ja kysyy siltä usein neuvoa, hän kulkee sen mukana shamaanimatkoillaan ja hän pyytää siltä apua ja parantaa sen turvin sairaita ja tapaturmaan joutuneita ihmisiä. Suojelushengen lisäksi voimallisella shamaanilla voi olla lukuisia muita henkiauttajia.
Kuka tahansa voi siis käytännössä tulla shamaaniksi; joillakin shamaaneilla on opettaja ja mestari, toisille riittää tarve etsiä tietoa ja kokemuksia suojelushenkien avulla. Shamanismiin perehdytään ennen kaikkea kokemusten kautta ja usein hiljalleen. Ihmisen täytyy ensin opetella siirtymään muuttuneeseen tietoisuuden tilaan ja näkemään ja matkustamaan siinä. Shamanismiin perehtyminen on kuitenkin ääretön ponnistusten ja riemullisten kokemusten sarja, ja autettavat päättävät loppujen lopuksi, onko joku shamaani vai ei.
Olen myös itse saanut kunnian tutustua shamaaniin. En tiedä pitääkö hän itseään shamaanina, mutta tehtävänäni on myöntää, että hänellä on siihen paljon valmiuksia, ja minulle hän ehdottomasti on ennen kaikkea shamaani. Tutustuimme varsin kohtalokkaalla tavalla; hän otti minuun yhteyttä kysyäkseen sattumanvaraisesti kuulumisia ja ennen kuin huomasinkaan, kerroin hänelle huoleni. Shamaani kuunteli minua rauhallisesti, esitti muutamia välikysymyksiä ja ilman pyyntöäni hän ehdotti, mikäli voisi yrittää auttaa minua. Suostuin, ilman pienintäkään ennakkoluuloa tulevista tapahtumista.
Olen edelleen hieman hämilläni siitä, mitä yhdessä kohtasimme selvittäessämme mieltäni painavia asioita. Väitän Kohtalon tulleen tiellemme, sillä oloni oli varsin luonnollinen ja rauhallinen, mitä se ei normaalisti ole, mikäli huomaan käyväni läpi mieltäni painavia asioita täysin ventovieraan ihmisen kanssa. Hänen tehtävänään oli kuitenkin auttaa minua, ja olemme molemmat aivan varmasti sitä mieltä, että hän onnistui siinä vallan loistavasti. Hän neuvoi minua suurella kärsivällisyydellä, vaikka omalta kohdaltani meinasi usko loppua lyhyeen. Hänen kannustuksensa oli vallan väkevä, ja hän sai minut uskomaan voimiini silloin, kun itse epäilin sitä suuresti.
Ensimmäisten henkisten harjoitusten jälkeen (Inner Circle, Medicine Wheel) lähdimme yhteiselle Henkiselle Matkalle, jonka aikana löysin ensimmäiset omat voimaeläimeni, Karhun, Suden, Feenixin ja Kotkan. Hän näki minusta Suden, jonka koin hyvin luonnolliseksi näyksi (shamaanin näkyä ei pidä ikinä epäillä). Jälkeenpäin hän myönsi tunteneensa Feenixin voiman minusta, ja Kotkan sulka oli myös hyvin luonnollinen osa Henkimaailmaani, ja otaksun sen kuuluvan yhdelle voimaeläimistäni. Harjoitusten perimmäinen tarkoitus oli kuitenkin tutustua Karhuun. Olin näyistä kovin innostunut, että shamaanin rohkaisun myötä päätin myöhemmin tavata voimaeläimeni yksin.
Kokemus oli kaikkea muuta kuin odotettu. Sinä samaisena iltana istuin saunassa rentoutumassa ja päätin pyytää Karhulta mahdollisuutta tavata. Menemättä liiemmin yksityiskohtiin (luin yllämainitusta kirjasta, ettei omia kokemuksia tulisi paljastaa) koin meditoidessani yhteyden Karhuun. Oloni oli varsin turta ja poistuin saunasta suihkun puolelle. Sitten sain Karhun merkin. En voi sanoin kuvailla sitä kunnioituksen määrää, joka valtasi minut siinä tilassa. Oloni oli jännittynyt ja malttamaton, enkä oikein tiennyt kuinka minun pitäisi siihen suhtautua. Myöhemmin, juuri kun olin valmistautumassa nukkumaan, päätin yrittää tavata Karhun vielä kerran. Onnistuin. Sen jälkeen minun on ollut mahdollista tuntea Karhun läsnäolo lähelläni ja koen saavuttaneeni mahdollisuuden palauttaa hukkunut suhteeni luontoon.
Shamanistinen polkuni on siis vasta alussa. Minulla on vahva tunne siitä, että shamanismia harjoittamalla löydän lisää henkiauttajia, joiden avulla voin tasapainoisemmin ylläpitää rikasta, henkistä elämää, sekä mahdollisesti kehittää taitojani parantajana. Sillä se jos mikä, on mainio tarkoitus elämälle.
