Ristiretket olivat ehkä ensimmäinen asia, jotka saivat minut sekä kiinnostumaan kirkkohistoriasta että vieroksumaan katolista kirkkoa ja paavin valtaa. Se, miten onnistuneesti paavit saivat kristityt uskomaan, että pyhän maan valloittaminen muslimien verellä olisi jokseenkin hyvä juttu, on taidokas esitys massiivisesta aivopesusta. Keskiajalla kirkko ja uskonto hallitsivat ihmisten koko elämää, ja nämä pyrkivät elämään kurissa ja nuhteessa välttääkseen joutumasta helvettiin. Kirkonmiehet pitivät rahvasta pelossa maalaamalla kirkkojen seiniin kuvia kiirastulen kauhuista, jotka odottivat syntisiä kuoleman jälkeen. Varakkaat uskovaiset saattoivat ostaa syntinsä anteeksi lahjoittamalla kirkolle rahaa tai maata. Toinen vaihtoehto oli lähteä pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin. Urbanus II:n kehotus lähteä pyhään sotaan tarjosi synnintuntoiselle kristitylle aivan uudenlaisen tilaisuuden vapautua synneistä ja välttyä siten kiirastulen ja helvetin piinalta. Lisäksi ristiretki oli kristityille oivallinen tilaisuus hankkia maata ja rikkauksia paavin luvalla.
Ensimmäinen ristiretki
Eurooppa oli 1000-luvulla sekaannuksen vallassa ja kirkko jakautunut kahtia. Paavi Urbanus II uskoi, että pyhä sota yhdistäisi kristityt. Hänen kiivaat puheensa vuonna 1095 Clermontissa "Jumalasta vieraantuneesta rodusta, joka oli hyökännyt pyhään maahan ja tappanut siellä asuvia kristittyjä miekoilla ja tulella" yllytti kristityt tarttumaan miekkaan muslimeja vastaan. Paavi kehotti Euroopan kristittyjä lähtemään veljiensä avuksi Konstanttinopoliin, luvaten heille kaikki synnit anteeksi ja taivaspaikan kaupan päälle. Bysantin keisarin avunpyyntö tarjosi Urbanukselle mahdollisuuden yrittää korjata kirkon alennustilaa ja parantaa paavin kehnoa asemaa. Vetoamalla uskovaisiin Jerusalemin pelastamiseksi ja muslimien murskaamiseksi paavi ratkaisi kertaheitolla monta ongelmaa; ristiretki vahvistaisi hänen asemaansa määrätietoisena johtajana, ja kirkko pääsisi eroon keskenään kinastelevista ritareista ja ruhtinaista, jotka olisivat saattaneet kiihdyttää Euroopan levottomuuksia.
Paavi siis antoi ristiretkeläisille synninpäästön ja luvan tappaa uskon puolesta. Nykyään länsimaissa mielletään uskon perusteella tappaminen pääosin ääri-islamin terrorismiin, mutta kuitenkin yleisesti islaminuskoon. Paavi Urbanus II:n lupaus siitä, että vääräuskoisia vastaan taistelleiden sielu pelastuisi, soti räikeästi kristinuskon opetuksia vastaan. Jeesus kehotti opetuslapsiaan välttämään väkivaltaa, ja viides käsky kieltää yksiselitteisesti tappamisen. Kirkkoisä ja piispa Augustinus Hippolainen (354-430) ratkaisi väkivallan käyttöön liittyvän eettisen ongelman keksimällä pyhän sodan käsitteen. Jumala katsoisi sotaa läpi sormiensa, mikäli se täyttäisi kolme ehtoa; sodan piti olla kuninkaan tai piispan julistama, sen piti tähdätä "hyvään" ja sitä piti käydä turhaa kärsimystä välttäen. Vähitellen ehtoja alettiin tulkita niin, että Jumala ei pelkästään antanut anteeksi vaan jopa palkitsi pyhän sodan. Uskonkysymyksiin alettiin soveltaa sotilaallista terminologiaa, ja esimerkiksi munkkeja alettiin pitää "Kristinuskon sotilaina", jotka taistelivat syntiä vastaan.
Vaikka muslimit olivat valloittaneet Jerusalemin jo 600-luvulla, jatkuivat kristittyjen järjestämät pyhiinvaellukset kaupunkiin. Jerusalemin pyhiä paikkoja kristityille olivat muun muassa perimätietoon perustuvat paikat Jeesuksen kuolin- sekä hautapaikasta. Muutenkin "Pyhänä maana" tunnettu Lähi-Idän alue nykyisen Israelin alueella oli kristityille pyhää, koska Jeesuksen katsottiin vaikuttaneen elämänsä aikana juuri näillä alueilla. Jerusalemissa kuitenkin kohtasivat eri uskontojen väliset ristiriidat. Muslimeille kaupunki oli kaikista kaupungeista kolmanneksi pyhin, koska profeetta Muhammadin katsottiin kyseisestä kaupungista nousseen Taivaaseen ja tavanneen siellä Abrahamin, Mooseksen ja Jeesuksen, joita kaikkia pidetään islamissa profeettoina. Kristityille Jerusalem taas oli tärkeä, koska Raamatun mukaan Jeesus kärsi ja kuoli Jerusalemissa. Samoin juutalaiset pitivät kaupunkia ja sen lähiympäristöjä pyhinä, sillä siellä uskottiin olevan useiden Vanhassa testamentissa mainittujen henkilöiden haudat.
Ristiretkeläiset joutuivat kärsimään nälkää ja kohtaamaan mahtavia vihollisarmeijoita pitkällä matkallaan kohti Jerusalemia. Ritarit eivät kuitenkaan antaneet vaikeuksien lannistaa, vaan marssivat uskonnollisen kiihkon ja muslimivihan vallassa ryöstellen ja murhaten kohti Pyhää maata sekä Jerusalemia. 15. kesäkuuta 1099 ristiretkeläiset valloittivat Jerusalemin vain puolitoista vuorokautta kestäneen piirityksen jälkeen. Taistelun huumassa he murhasivat suurin joukoin kaupungin muslimeja ja juutalaisia. Ristiretken lopullinen päämäärä ristiritareille oli Jeesuksen hauta.
Ristiretkiaikaa kesti 200 vuotta ja kiista Pyhän haudan kirkosta jatkuu edelleen tänäkin päivänä. Hautakirkko on jaettu eri kirkkokuntien kesken (Ortodoksit, Roomalaiskatoliset, Armenialaiset, Koptilaiset, Etiopialaiset ja Jakobiitit) ja se on vahvistettu vuonna 1853 ns. status quo - säännöllä. Nämä kristilliset kirkkokunnat ovat tuon tuostakin ajautuneet väkivaltaisiinkin kiistoihin Pyhän haudan kirkosta. Kiistat hautakirkosta ovat vanhaa perua, sillä jo vuodesta 1192 kirkon avaimista on huolehtinut islam-uskoinen - ja siten puolueeton - suku.
Ristiretkistä on kirjoitettu monia historiallisia eepoksia ja filmattu useita elokuvia. Ehdottomiin suosikkeihini kuuluva elokuva Arn - Temppeliritari (2007) on katsomisen arvoinen kokemus.
Lähteet: Tieteen Kuvalehti Historia 16/2011, Wikipedia
